maanantaina, toukokuuta 26

Karjala takaisin

     Ei voitettu 
     Karjalaa takaisin. 
     Ei hetkekskään,
     mutta kuitenkin. 

Suomi pelasi hienosti. Oon yhä sitä mieltä. Oon perinteinen suomalainen. Tuomaripeli. Mut mitä väliä sillä on, mitä mieltä mä oon?

Ajattelen sekavasti. Tai sitten en ollenkaan. En tiedä, kumpi on parempi vaihtoehto. Oon tosi väsynytkin. Ollu koko kevään. Onneks kohta on kesä, vaikka en pääsekään lomailemaan. Saan sentään pari päivää huilata. Hukuttaa mun ajatuksia blogiarkistoon. Ja ehkä julkaistakin niitä. Mietin välillä, että oottekohan te siellä. Mutta kai te ootte. Ehkä tekin ajattelette sekavasti, tai ette ollenkaan. Mut enhän mä tiedä.

           Hyvää yötä. 

tiistaina, toukokuuta 20

Opin vain, jos on pakko.

Mä istun vaan puupenkillä luokan nurkassa. Monesti siellä on ne äänekkäät. Ne joita ei kiinnosta. Tai oli ennen. Sillon, kun niidenkin oli pakko lukea kirjoja. Nyt ne tekee koulussa jotain muuta.

Mä oli  joskus se kovaääninen. Mutta nyt mä oon vaa  hiljaa. Odotan, kirjoitan sanoja ruutuvihkoon ja vastaan kaikkeen "en tiedä", vaikka tietäisinkin. 

Onnea kaikille ylioppineille. Ja niillekin, jotka vähän alioppivat ja saavat pitää lakkia vain humalassa bussipysäkillä laulaessaan ja hukuttaessaan suruaan kotiviinaan. Itse taidan oppia vain sen, mikä on pakko. Ja elämään.

Minusta

          Olen kirjoittanu
                   kymmeniä postauksia
                sinusta.


                              Nyt on vuoroni
                                            kirjoittaa
                                     vain minusta.


      Rakastan olla yksin kotona
                          ja vihaan puolituttuja
           joiden seurassa on ahdistava olla.


                             Pidän maitosuklaasta
                                          salmiakkijäätelöstä
                                     ja jääteestä.


                     Rakastan kesäöitä laiturilla,
                                            ja auringonnousuja
                                vaikka vihaan aamuja.
                       (tai oikeastaan heräämistä aamuisin)


         Rakastan raikkaita tuoksuja,
                                 kuten puhtaita lakanoita
                     ja sateen jälkeista pihamaata.


     En ymmärrä liian viisaita ihmisiä,
                      jotka muistavat ulkoa kirjoja,
               mutta unohtavat elää.


                          Inhoan myös ihmisiä,
                                            jotka eivät arvosta
                                       erilaisuutta.


Rakastan yhä sinua,
          vaikka siitä on jo vuosia,
    enkä edes tahdo unohtaa.


                                Olen jääräpäinen,
                                           ailahtelevainen
                                                 ja pessimistinen.


                Rakastan runoutta
                                 ja kauniita sanoja
                            salassa.


                                         En ole kertonut,
                                                     enkä aiokaan,
                                                    kellekään.

perjantaina, toukokuuta 16

Mitä me mistään tiietään?

En oo kirjoittanut pitkään aikaan. Ei oo ollu aikaa. Enkä oo tiennyt, mistä kirjottaisin. En taida tietää mistään mitään. Haluisin vaan nukkuu. Paljon. Kuukauden.

Tahtosin olla ihastunu. Tahdon muistaa sen tunteen vatsanpohjalla. Mutta kun ei ole ketään, kehen ihastua. Voisinko ihastuu suhun?

Oon muuten koulussa. Istun pyörivällä pikkupenkillä ja kirjoittelen sanoja ruutuvihkoon. Vääriä sanoja. Runoja. Opettaja kysyy jotain. Kuulen vaan mun nimen. "En tiiä." Automaattinen reaktio. Oikee vastaus ois "ei kiinnosta."

Mitä ne ees tietää elämästä? Ne on koko ikänsä vaan opiskellu tai opettanu. Mut silti ne ei opeta mitään oikeesti tärkeetä. Kuten miten elää. Tai sanoo, että rakastan sua.

sunnuntaina, toukokuuta 4

Runotyttö

            Ja kaiken tämän jälkeen
            olen vain se pieni nuhruinen runotyttö, 
            joka halusi vain rakastaa 
            ja olla rakastettu.
                             
                      Ah, kuinka kliseisen kaunista.