maanantaina, lokakuuta 24

Sinä teit meidät

En ole oikeastaan koskaan ollut hyvä rakastamaan. Mutta ikävöimään kyllä. Ja voi kuinka ikävöinkään sinua joka hetki ja joka päivä, kun et ole luonani. Mutta kerrankin taidan osata myös rakastaa. Ja kukaan ei koskaan ole ollut näin paljon. Ja kukaan ei koskaan ole tehnyt minusta näin haavoittuvaista. Pelkkä ajatus elämästä ilman sinua saa hengityksen salpaantumaan. En ole koskaan osannut itkeä kenenkään takia, mutta pelkkä miete siitä, että jossain muualla jonkun muun kanssa voisit olla onnellisempi, saa minut kyyneliin. Ja sinä pyydät, etten itkisi, koska et voisi olla onnellisempi.

Entä jos tulisinkin jo edellisenä päivänä?
Tule vain. Koska vaan.

En ole koskaan ajatellut, että elämä, rakkaus ja onni olisivat minua varten. Olen ajatellut, että kaipuu ja haikeus sopivat minulle paremmin kaikessa kauneudessaan. Mutta sinä. Sinä olet saanut minut rakastamaan. Olet saanut minut elämään. Lähtemään spontaanisti tien päälle ja sukeltamaan kylmään veteen ajattelematta laisinkaan. Olet saanut minut nauramaan ja hymyilemään täynnä lapsenomaista onnea sunnuntaiaamuna liian kapeassa sängyssä suuren viltin alla. Sinä olet tehnyt minusta niin paljon enemmän. Sinä olet tehnyt minusta meidät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti