keskiviikkona, tammikuuta 11

Mustavalkoista ja harmaata onnea

Kerrostalon ikkunasta. Mies korjaa harmaata autoa jossain tuolla alhaalla vaalean omakotitalon pihassa. Talo on aivan liian lähellä tietä. Ja kaupunkia. Ja kerrostaloja, joiden ikkunasta voi nähdä enemmän kuin uskoisi.

Keittiön mustavalkoinen kello laskee minuutteja siihen, että näen sinut taas. Jokainen naksahdus on lähempänä sinua. Lähempänä onnea.

Kadunvarren koivut huojuvat tuulessa edestakaisin vaihtelevalla nopeudella taipuen ja kaartuen. Mutta ne eivät kaadu. Ne ovat kasvaneet tuossa jo vuosia ja taipuneet monissa tuulissa kaatumatta. Aivan kuten mekin.

Mikäköhän on onnen virallinen määritelmä? Jos minulta kysyttäisiin, se olisi sinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti