Hassua, kuinka ilman sua öisin on kylmä. Sinun kanssa ei koskaan ole niin, vaikka nukkuisimme aivan toisella laidalla sänkyä. Mutta ilman sinua kylmä tulee ikkunan saranoista sisään ja kätkeytyy peiton poimuihin ja olkapäiden ihoon aiheuttaen pieniä kylmänväristyksiä. Hassua, kuinka pystyn yhä haistamaan tuoksusi, vaikka et ole enää siinä, ja kuinka jotkut kohdat tässä pienessä asunnossa ovat kuin olisit seisonut siinä vasta hetki sitten. Hassua, kuinka ihminen voi tuntea ikävää ja onnea samaan aikaan.
Jokainen päivä ilman sinua tuntuu yhtä pitkältä ja tuskaiselta, mutta kaiken sen arvoiselta. Sinun arvoiselta. Niiden yhteisten päivien ja tulevaisuuden arvoiselta. Makaan sängyllä, jonka lakanat tuoksuvat sinulta, ja mietin, mahdatko jo nukkua vai pyöriä valveilla. Olen aina ollut huono nukkumaan. Paitsi sinun kanssa. Kanssasi olen valvonut tahtomattani vain satunnaisia aamuyön tunteja. Joskus näinä öinä tulen viereesi makaamaan, aivan kiinni, iho vasten ihoa. Ja sinä otat minut hellään syleilyyn. Halaat minua unissasi, ja viimeistään silloin voin nukahtaa. Kiitos kaikesta. Kiitos sinun tuoksustasi.