Hymyjä tietokoneen ruudulla. Olet niin lähellä, mutta niin kaukana. Loputon onni tuntuu olevan aivan nurkan takana, jossain satojen kilometrien päässä. En oikein osaa nukkua ilman sinua. Nytkin kellossa on aivan liian paljon (tai ehkä liian vähän) tunteja. Aamuöihin on vain niin helppo hukkua.
Puhumme rakkaudesta ja tulevaisuudesta. Haaveilemme kuin voisimme itse päättää kaikesta, kunnes jompi kumpi muistaa miten vähän voimmekaan vaikuttaa. Voimme vain antaa kaikkemme ja muistaa rakastaa. Vaikka välillä päivien kuluessa tuntuisi, ettei toista olisi olemassakaan. Kunnes kuulee puhelimen välittämän naurun kevääseen kääntyvän aamupäivän lämmössä.
Kuinka osaisinkaan koskaan olla onnellinen ilman sinua?